Ajankohtaista
Nuorisokeskus Tansaniaan
Setlementtinuorten liitto aloittaa Nuorisokeskuksen rakentamisen Tansaniaan. Ulkoministeriö on myöntänyt hankkeelle kehitysyhteistyömäärärahan.
Morogoroon rakennettavan nuorisokeskuksen Tansanialainen kumppani on Tansanian 4H- järjestö. Liiton kehitysyhteistyö laajenee myös muilla alueilla. Nuorisokeskuksen lisäksi Tansaniassa jatketaan Lasten ja Nuorten koulu- ja terveysolojen kehittämishanketta ja työleiritoimintaa, joka on ollut liiton työmuotona Tansaniassa jo 1990- luvun alkupuolelta. Lisäksi Setlementtinuorten liitto hallinnoi Suomen Partiolaiset- Finland's Scouter Ry:n kehitysyhteistyöhankkeen Senegalissa, jossa keskitytään mm. naisten yrittäjyyskoulutukseen ja mikroluottojen myöntämiseen pienyritystoimintaan.
Ulkoministeriö on myöntänyt näille hankkeille kolmen vuoden jatkorahoituksen.



