Tansanian työleirit
Setlementtinuorten liitto järjestää vuosittain kaksi työleiriä Tansaniassa, Morogoron alueella. Työleireillä leiriläiset korjaavat ja rakentavat kyläkouluja, opettajien asuntoja sekä terveyskeskuksia yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa. Leirin työtehtävät ovat maalausta, rakennuksen lattiapohjan tekemistä ym. perustyötä. Leiriläisten ei tarvitse olla ammattilaisia. Riittää, että sinulla on halua auttaa kyläläisiä ja kykyä selviytyä alkeellisissa olosuhteissa leirin aikana.
Perusajatuksena on, että leiriläiset eivät tee mitään yksin vaan yhdessä kyläläisten kanssa, jolloin todellinen vuorovaikutus paikallisen väestön ja leiriläisten välillä syntyy. Tällöin opimme toinen toisiltamme. Pääsääntöisesti leirit järjestetään vuosittain heinäkuussa ja marras-joulukuussa. Kuukauden pituisesta leiristä kolme viikkoa on varsinaista työleiriä ja yksi viikko lomaa.
Liitto on järjestänyt työleirejä Tansaniassa vuodesta 1994 lähtien. Näiden vuosien aikana olemme tarjonneet Afrikka-kokemuksia yli 300 leiriläiselle.




